Kaikki eivät todellakaan ole syntyneet monot jalassa ja jo sana "hiihto" aiheuttaa vilunväristyksiä. Ja vaikka olisikin niin viimeistään koulussa viisi numeroa liian suuret (tai pienet) ankkamonot ja eripariset sauvat saivat pipon kiristämään. Vaikka ei sitä pipoa silloin edes pidetty.
Mutta. Anna sille mahdollisuus. Anna sen näyttää miten hauskaa se on. Miten kokonasvaltaista se on. Luonto, raikas talvi-ilma ja vauhdin hurma. Nyt tätä kirjoittaessani Iivo Niskanen on jo nostanut suomalaisen hiihdon takaisin sille kuuluvalle jalustalle, voittamalla Olympiakultaa kuningaslajissa, 50 kilometrin hiihdossa.
Ja luulenkin, että tänä vuonna Iivo-nimi nousee suosittujen nimien listalla ainakin muutaman sijoituksen.
Olen hiihtänyt tänä talvena ennätysmäärän muihin talviin verrattuna. En toki siltikään niin paljon kuin olisin toivonut, mutta löysin itseni takaisin tämän harrastuksen pariin. Itse kulun heihin, joilla suksivoide virtasi napanuoran kautta ja kuulemani mukaan se talvi, jolloin äitini minua odotti – oli todella kylmä ja vielä muutamaa päivää ennen syntymääni hän oli tehnyt pitkän hiihtolenkin. Siinäkin mielessä erikoista, että olen syntynyt huhtikuun loppupuolella ja harvoin silloin on näillä leveyspiireillä enää edes lunta.
Vielä muutama vuosi sitten tuskailin, että miksi en saa samanlaisia väristyksiä esimerkiksi juoksusta niin kuin moni muu tuntuisi saavan. Sittemmin olen tajunnut, että vaikka sitä aika ajoin harrastankin niin ei minun tarvitse siihen lajiin rakastua. Tänä vuonna olen löytänyt jo kaksi lajia, joista saan ne suurimmat kicksit. Hiihto ja uinti. Vaikka tuntuisi pahalta niin hymy ei hyydy kun se ON NIIN HITON SIISTIÄ!
Hiihtoloman alkaessa käytiin ystävän kanssa hiihtämässä Littoistenjärven jäällä. Tutustuin siihen ensimmäistä kertaa ja se tulee kyllä olemaan jatkossakin talven kohokohta. Hiihtoladun lisäksi järvellä on myös luistelureitti. Littoistenjärven miljöö on todella kaunis ja sympaattinen ja meidän hiihtopäiväksi sattui vielä todella kaunis puolipilvinen, sopivasti muutaman asteen pakkaspäivä.
Järvellä hiihtäminen oli siinäkin mielessä uusi tuttavuus, että olen lapsesta asti tottunut tamppaamaan pururatojen latua. Pidän paljon enemmän luistelutyylistä kuin perinteisestä hiihtotyylistä ja pidemmillä hiihtoreiteillä harvemmin on myös luistelulatua. Tasamaalla – järvessä kun harvemmin on mäkiä – hiihtäminen oli leppoisaa ja mukavan tasasykkeistä. Vaikka kunto ei ole tällä hetkellä kovin hyvä, olin yllättynyt miten hyvin pystyin samalla puhumaan vaikka hiihtokaverina oli kovakuntoinen juoksumimmi.
Hauska sattuma, että meillä sattui olemaan samanlaiset sukset. Fisherin Combit, jotka ovat kyllä ehkä maailman parhaimmat sukset. Minulta löytyy myös luistelusukset, mutta ainakin se pari jää kyllä kauas näiden Combien taakse. Sukset ovat (valitettavasti) mun ja äidin yhteiset...tai ehkä ne on äidin ja ne luistelusukset ovat minun, mutta kärkyn näitä lainaan aina kun mahdollisuus on. On siis sukuvika, että suksi luistaa!
Sanoinko jo, että se on niin ihanaa!
Sinä hiihtotraumainen, anna siis mahdollisuus. Edes tämän yhden kerran. Ja erityisesti nyt kun täällä läntisessä Suomessakin saamme nauttia hyvistä hiihtokeleistä. Hyväkuntoisia ja jopa uusia suksia löytyy helposti ja edullisesti niin Torista kuin Facebook-kirpputoreiltakin. Ja ainakin Turussa (Impivaarassa) voi vuokrata suksia.
Anna sille traumalle monoa!
- Sonja
"Vielä muutama vuosi sitten tuskailin, että miksi en saa samanlaisia väristyksiä esimerkiksi juoksusta niin kuin moni muu tuntuisi saavan. Sittemmin olen tajunnut, että vaikka sitä aika ajoin harrastankin niin ei minun tarvitse siihen lajiin rakastua. Tänä vuonna olen löytänyt jo kaksi lajia, joista saan ne suurimmat kicksit. Hiihto ja uinti. Vaikka tuntuisi pahalta niin hymy ei hyydy kun se ON NIIN HITON SIISTIÄ! " Tää ois voinut olla ihan suoraan mun näppäimistöltä! Joka ikinen sana! Nää kaks lajia ♥️♥️
VastaaPoista