Äitiys liikuttaa...tai sitten se ennemminkin jumiuttaa.

Enkä nyt tarkoitakaan sitä tunnepuolen liikuttumista, jota joko tapahtuu tai ei tapahdu. No, todennäköisesti hormonit hoitavat homman ja se kyllä tapahtuu.

Törmäsin tähän Pauliina Pakarisen tekstiin: Ovatko parisuhde ja lapset tekosyitä lihoa? Teksti oli tietysti provokatiivisesti kirjoitettu ja kommenttikenttää lukiessani ehkä ymmärsin paremmin mitä Pauliina yritti sanoa, mutta samalla se suorastaan vahvisti itselle tarvetta tälle blogille.

Ei tämä erityisesti äitiysliikuntablogi ole, mutta se asia on kuitenkin itselleni läheinen ja tärkeä. Nyky-yhteiskunnan paineet äitejä (ja naisia) kohtaan ovat järkyttävän suuria. Ja kun muuten on saanut kaiken kohdilleen; on osallistunut synnytystalkoisiin, ja vieläpä oikean ikäisenä, oikealla lapsilukumäärällä, oikealla ikäerolla – olematta kuitenkaan liian pitkään pois työelämästä – pitäisi tietysti myös muistaa palautua nopeasti ja olla kunnossa. Fit.

Ruutujen toisella puolen on varmasti äitejä, jotka painivat samojen ongelmien kanssa kuin minäkin. (Kolmen lapsen) äitinä liikunnan harrastaminen on hyvin haasteellista. Ja jos se on haastavaa minulle, joka kuitenkin lähtökohtaisesti tekee sitä mielellään, niin kuinka haastavaa se onkaan tyypille, jolla liikuntatottumukset eivät ole osa arkea!

Sen sijaan, että jälleen kerran äitejä onnistuttiin syyllistämään, olisi mielekkäämpää lukea ratkaisukeskeisempiä blogikirjoituksia. Pauliina kirjoittaa, että hänellä on tuttavina äitejä, jotka pitävät itsestään huolta ja tietää ystävien kautta millaista lapsiperhearki on. Väite on yhtä absurdi kuin minä väittäisin tietäväni fitness-urheilijan arjesta ja miten itse toimisin siinä paremmin. Hän myös mainitsee yrittäjä-bloggaaja-urheilija arjesta, jossa treenit pitää aikatauluttaa, jotta ne ehtii myös toteuttamaan. Sillä pienellä erolla, että tuosta yhtälöstä tosiaan puuttuvat ne lapset, jotka sen aikapulan yleensä aiheuttavat. Heitä kun on todella haastavaa aikatauluttaa. 

Jos ei ole kokenut sellaista väsymystä, jota 10 kertaa yössä herääminen ja kuitenkin aamulla aikaisin ylösnouseminen aiheuttaa, onkin täysin mahdotonta käsittää kuinka se muuttaa ajatusmaailmaa. Se tuhoaa sen.

Sitä. Ei. Vain. Enää ole.

Siinä horroksessa kun keksit yhdelle kehittävää tekemistä, opastat toista potalle ja imetät kolmatta, sortuu helposti tekemään huonoja valintoja jopa valita sen "ravintoköyhän juotavan jogurtin" ravitsevan täysjyväleivän ja vähärasvaisen kalkkunaleikkeleen sijaan. Koska miten vaikeaa voi yhden leivän tekeminen olla?

Mielelläni kuitenkin suon sen tiedottomuuden. Enpä olisi itsekään halunnut tietää etukäteen. Tai en ainakaan olisi uskonut, vaikka joku olisi kertonutkin.

Tässä ollaan kuitenkin niin herkän asian äärellä, joten syyllistävä näkökulma on jopa vaarallinen. Monet äidit etsivät imetysmaratoniensa aikana blogeista apua ja kaipaavat vertaistukea, ei syyttävää sormea tai ylimielisyyttä. Uskoisin, että kirjoittaja on ammattitaitoinen valmentaja ja osaa varmasti tilanteen tullessa eteen, auttaa asiakasta haastavassa tilanteessa voimaan paremmin. Syyllistämättä, että "itsepä olet valintasi tehnyt."

Tässä valintojen viidakossa myös suhtautuminen toisiin ihmisiin – on valinta.