En tiedä voiko sitä tunnetta verrata mihinkään, mutta jokainen sen kokenut tietää – miltä tuntuu kun vuoden valvomisen ja unikidutuksen jälkeen kääriydyt illalla sänkyyn ja tiedät, että seuraavan yöt nukut ko-ko-naan. 

Hyvältä se tuntuu. Siis helvetin hyvältä.

Jos palataan hieman taaksepäin niin meidän kolmesta pojasta, kaikki ovat olleet vauvana huonoja nukkujia. Taapero on edelleen. Esikoinen taisi olla n. 4-vuotias kun pystyi luottamaan, että ei herää keskellä yötä tai kipitä meidän väliin. Vielä ihan tässä hetki sitten tilanne oli sellainen, että taapero saattoi huutaa äitiä kolmesta viiteen kertaan yön aikana ja vauva herätä syömään samat viisi kertaa. Äitipalvelu toimi siis parhaimmillaan pahimmillaan KYMMENEN kertaa yössä. Jos keskiverroin "uneni" kesti sen 6-7h niin lyhyelläkin matikalla voi sanoa, ettei kovin loistokkaasti tällä naisella mennyt päivisinkään. En muista tammikuusta mitään. 

Sittemmin taaperon huuteluvaihe meni ohi, vaikka yksi herätys edelleen on. Joskus harvoin se herätys saattaa olla jo ennen kuin itse ehtii nukkumaan. Isi ei luonnollisesti kelvannut, koska mitä hauskaa siinä olisi ollut. Pikkuhiljaa myös vauva jätti pari syömistä väliin ja herätyksen vähenivät noin puoleen pahimmista ajoista. 

Miehellä alkoi talviloma. Sehän oli paras mahdollinen – ja minun terveyden kannalta ehkä viimeinen – hetki aloittaa unikoulu. Huomionarvoista lienee, että vauvan unet paranivat nopeammin kuin minun. Vauva nukkui jo toisena yönä puolet paremmin. Ja kolmantena jo huippuhyvin alkuasetelmiin nähden. Mies teki huipputyön, vaikka herätykset ovat raastaneet molempia. Mutta hyvin sujuneen imetyksen ja huonosti alkaneen kiinteiden aloituksen vuoksi oikea aika unikoululle oli vasta nyt. 

Pitkään kestäneen uniterrorismin jälkeen ei ole automaattista, että vain kaatumalla sänkyyn nukut kuin ennenkin. Ensimmäiset yöt meni heräillessä ja sängyssä pyöriessä, vasta viidentenä iltana uskalsin luottaa, että tänä yönä nukun. Ja se oli juuri se hetki, joka tuntui niin sanoinkuvaamattoman hyvältä. Raukealta. 

Ihminen on todella sopeutuvainen ja sopeudun yöherätykseen aika helposti, mutta todellisuudessa se on harhaa. Ehkä jotain poikkeuksia on, mutta kyllä pääosin ihminen tarvitsee vähintään sen 6 tuntia unta. Vähien unien aiheuttamat ongelmat tulevat salaa, niihin tottuu ja niistä tulee oma normaali.

Tämä viides yö oli vauvalle pientä takapakkia ja vauva heräsi monta kertaa, mutta yösyömisestä on ainakin nyt päästy eroon. Aika näyttää millainen parannus näihin öihin tulee. Toivottavasti hyvä parannus ja toivottavasti pian.

Mutta jos et kärsi kotona yöterrorismista, niin tässä viisi vinkkiä parempaan uneen:

1. Kevyt, mutta hiilihydraattipitoinen iltapala (muista silti myös proteiini)

2. Sopivan viileä, hiljainen huone ja pimeä huone (valo lisääntyy aamuissa koko ajan), vaihda lakanat

3. Ruutuajan rajoittaminen, tietokone ja puhelin poissa silmistä tuntia ennen nukkumaanmenoa

4. Säännöllisyys, pyri mennä nukkumaan  aina samaan aikaan illalla tai muuten rutiininomaisesti

5. Yöpöydälle kynä ja vihko, johon voit kirjoittaa ideat ja muistettavat asiat, jotta ne eivät häiritse unentuloa

BONUSVINKKI: Luitko jo edellisen postaukseni Mihin katosi kuntoilu? Kevyttä liikuntaa, raittiissa ulkoilmassa muutamaa tuntia ennen nukkumaanmenoa edesauttaa rentoutumista ja nukahtamista. 

Seuraatko jo Wellness with Sonja 

Instagramissa ja Facebookissa?